Luin hiljattain Doven tekemän tutkimusen naisista ja heidän ulkonäöistään. Kamalaa luettavaa oli se, että noin 7000 (18-64 vuotiaita ) naisesta reilusti yli 50% oli tyytymättömiä ulkonääköönsä ja olivat itse kovimpia soimaamaan itseään ja omaa peilikuvaansa..
Monesti pienessä mielessäni mietin miksi nykyään ollaan niin ankaria itseään kohtaan? Miksi täytyy keskittyä vain niihin asioihin jotka pitäisi muuttaa? - Kun kaikki voisi keskittyä vain niihin hyviin kohtiin, joita meistä jokaisesta löytyy, ihan varmasti. Ei ole kirjoitettu mihinkään lakipykälään, että meidän jokaisen täytyy inhota itsessämme enempi kuin rakastaa, miksi siis teemme niin? Helpompiha se on aina toiselle sanoa ja kehuja "olet ihana", "sinun tukka on kiva", "ihana paita", "kaunis hymy", "ihan persoona" yms. Mutta miksi samoja sanoja ei voisi sanoa itselleen? "Ostimpas kyllä tänään ihanan paidan, tämä sopii minulle hyvin" Ei kuulosta hassummalle, mutta silti yleensä lisäämme lauseen perään sanan "MUTTA...tämä paita onkin sopiva joka vartalolle". Miksei voisi sallia itselle kauniita lauseita ilman muttia ja ilman ehtoja?
Nykyään tuntuu, että yhä nuorempi on yhä tietoisempi omasta ulkonäöstään. Jo nuorena yritetään muokata omaa vartaloa ja persoonaa, mikä on harmi. Meillä jokaisella on omat luut, luut jotka luovat perustan sille minkä muotoisia me olemme. Luut joiden muotoa emme voi muuttaa. Toisilla on kapea lantio, toisilla naisellisen leveä, kolmannella ylävartalo muodostaa mahtavan t-kirjaimen ja neljännellä on upean pitkät jalat. Ne ovat meidän omat luut, meidän oma perusta koko ulkoiselle olemukselle. On aivan turhaa suunnittella kauneuskirurgiaa tai muutakaan, ne luut ovat sinun ja pysyy. Jokainen rakentaa oman näköisen vartalon luidensa ympärille, tämä vartalo kätkee ihosi kaiken mitä sinussa on ja mitä omistat. Sen sisällä olet sinä, sinun persoonasi, sinun elämäsi, sinun ajattelutapasi, sinun kilosi.Toisella meistä on ihan valtava persoona, hurmaa kaikki. Sitten on ujompia, hijaisempia, äänekkäämpiä, räväkkäämpiä, rauhallisempia, taiteellisempia tai vaikkapas musikaalisempia persoonia. Mitä sitten? - Jokaiselle varmasti löytyy oma ihana luotettava persoona, ei ne maailmasta kesken lopu. Kaikki tietää, että meitä löytyy joka lähtöön myös koon puolesta. On laihoja, on hyvin laihoja, on sopusuhtaisia, on lihaksikkaita, on hieman ylipainoisia on vakavasti ylipainoisia- mitä sitten, mikä edes on normaalia? Kuka ei voisi olla yhtä onnellinen vaikka paino eroa löytyisi 100 kiloa?? Joku taas pukee mielellään päälleen sporttiset vaatteet, toinen taas klassisen tyllikkäät vaatteet, kolmas onkin jo raskaamman tyllin pukeutuja, neljäs onkin oman tiensä kulkia- mitä sitten? Eikö muka saa laittaa päälle niitä vaatteita mitkä tukevat sinua ja sinun persoonaasi, ilman että joka kolmas toljottaa sinua silmät pyörien?
![]() |
| Tämäkin sipsi on normaalista poikkeava ja aivan ihana sellaisenaan. |
Totuushan on, että kaikkien meidän sisällä riippuen koosta, persoonasta, luonteesta, vaatteista, elämäntyylistä on sydän joka tuntee aivan samoin surun, ilon, onnen, epätoivon. Olemme kaikki aivan yhtä arvokkaita, olimme sitten oman tien kulkioita tai emme. Jokaisella meillä on oikeus elämään, onneen, iloon, suruun, ahdistukseen, epätoivoon ja nauruun. Meillä on myös oikeus oppia hyväksymään itsemme tällaisina kuin olemme, emme saa antaa muun maailma musertaa meitä niin, että emme enään tunnista väärää oikeasta.
Muistan kuinka vuosia sitten pidimme hyvän ystäväni kanssa lähes kuukauden ajan yllä positiivisuus viestiketjua. Joka päivä sanoimme toiselle positiivisen asian toisesta, näiden avulla opin löytämään paljon hyviä - positiivisia asioita itsestäni. Vaikka vuosi sitten nostin käden ylpeänä pystöön "olen 100% tyytyväinen itseeni" ei minunkaan lähtökohdat ole olleet mitenkään idylliset. Töitä niiden eteen on tehty ja monta epäonnen hetkeä koettu, mutta nyt löydän itsestäni paljon muutakin kaunista kuin suuret silmäni, jotka oli ennen ainoa positiivinen asia itsessäni. Mikä tärkeintä olen oppinut, että tärkeintä on se mitä meillä on, eikä se mitä meillä ei ole. Jos minä olen pystynyt hyväksymään itseni tällaisena tapahtuma-alttiina höseltäjänä ja oma elämänkulkijana mikset sinäkin pystyisi?
Muistan kuinka vuosia sitten pidimme hyvän ystäväni kanssa lähes kuukauden ajan yllä positiivisuus viestiketjua. Joka päivä sanoimme toiselle positiivisen asian toisesta, näiden avulla opin löytämään paljon hyviä - positiivisia asioita itsestäni. Vaikka vuosi sitten nostin käden ylpeänä pystöön "olen 100% tyytyväinen itseeni" ei minunkaan lähtökohdat ole olleet mitenkään idylliset. Töitä niiden eteen on tehty ja monta epäonnen hetkeä koettu, mutta nyt löydän itsestäni paljon muutakin kaunista kuin suuret silmäni, jotka oli ennen ainoa positiivinen asia itsessäni. Mikä tärkeintä olen oppinut, että tärkeintä on se mitä meillä on, eikä se mitä meillä ei ole. Jos minä olen pystynyt hyväksymään itseni tällaisena tapahtuma-alttiina höseltäjänä ja oma elämänkulkijana mikset sinäkin pystyisi?
- Olet ihana, rakas ja täydellinen juuri tuollaisena. Elä murhedi sitä mitä sinulla ei ole, nauti siitä mitä sinulla on! :) <3









